Paula - Palvelujohtaja

URATARINA

PAULA operatiivinen JOHTAJA

”Mukavassa ja innostavassa työilmapiirissä on mahtavaa työskennellä jopa marraskuun pimeimpinä hetkinä. Toivon, että voin tulevaisuudessakin työskennellä innostavien ihmisten ympäröimänä.” 

Miten päädyit Polyconiin?

Ennen kuin aloitin työskentelyn Polyconilla, olin työskennellyt myynnin parissa erilaisissa tehtävissä. Myynnin lisäksi minua on aina kiinnostanut erilaiset järjestelmät ja miten niiden avulla pystytään tehostamaan prosesseja. Gradunikin aiheena oli, miten järjestelmän käyttöönoton avulla pystytään tehostamaan yrityksen sisäistä prosessia ja mitä uuden järjestelmän käyttöönotto vaatii. Olin etsimässä uusia tuulia omalle työuralleni, kun näin Polyconin hakevan palvelupäällikköä. Päätin hakea tehtävää ja olen ollut tyytyväinen päätökseeni hakea Polyconille töihin.

Mitä kaikkea pääset tekemään?

Olen saanut alusta alkaen tehdä mielestäni mielenkiintoisia työtehtäviä, joiden avulla olen pystynyt kartuttamaan osaamista eri alueilla. Monipuolisten työtehtävien avulla jokainen päivä on hieman erilainen. Mukavinta omassa työssäni on monipuolisuuden lisäksi yhteistyö asiakkaiden kanssa ja heidän haasteisiinsa vastaaminen. Matkan varrella olen saanut lisää vastuuta oman kehittymiseni ja mielenkiinnonkohteideni perusteella.

Miten olet viihtynyt Polyconilla ja mitä toiveita sinulla on urasi suhteen?

Olen viihtynyt Polyconilla erittäin hyvin. Mukavassa ja innostavassa työilmapiirissä on mahtavaa työskennellä jopa marraskuun pimeimpinä hetkinä. Toivon, että voin tulevaisuudessakin työskennellä innostavien ihmisten ympäröimänä.