Helsingin ja Vantaan kaupungit ovat alkuvuoden aikana ottaneet käyttöönsä Effector Palvelusetelit -järjestelmän omien palveluseteleidensä sähköisenä hallinnointijärjestelmänä. Käyttöönottotöitä aloitettiin osittain jo viime vuoden loppupuolella ja kevään aikana järjestelmässä otetiin käyttöön yhteensä 30 palvelusetelipalvelua.
Helsingin kaupunki jaksotti yhteensä 21 palvelusetelinsä käyttöönoton kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäisenä järjestelmässä otettiin käyttöön lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteli, jonka myöntäminen aloitettiin Effector Palvelusetelit -järjestelmässä heti tammikuun alussa. Lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteli toimi lyhyenä pilottina, jonka aikana pystyttiin keräämään huomioita muiden palveluseteleiden käyttöönottoa ja käyttöprosessia varten.
Loppujen palveluseteleiden käyttöönoton Helsingin kaupunki jakoi kahtia. Ensimmäinen osa, joka sisälsi ikääntyneiden sekä vammaispalveluiden palveluseteleitä, otettiin käyttöön helmikuun alussa. Maaliskuun alussa Helsingin kaupunki siirsi viimeisen osan palveluseteleistään Effectoriin, kun kuntoutus- ja terveyspalveluiden palveluseteleiden myöntäminen aloitettiin Effectorissa.
Myös Vantaan kaupunki aloitti omien palveluseteleidensä hallinnoinnin Effectorissa ja palse.fi -portaalissa alkuvuonna. Vantaa aloitti käyttöönottotyöt tammikuussa ja palveluseteleiden käyttöönoton osalta päätettiin jaksottaa palveluseteleiden käyttöönotto kahteen osaan. Ensimmäisten palveluseteleiden myöntäminen aloitettiin maaliskuun alussa ja loppujen osalta hallinnointi uudessa järjestelmässä aloitettiin huhtikuun alussa.
Ota yhteyttä
Tiedote palveluntuottajille: Parannuksia päätösten hallintaan palse.fi-portaalissa
Olemme parantaneet päätösten (palvelusetelit ja maksusitoumukset) muokkauslukitusta varmistaaksemme, ettei saman päätöksen tietoja muokata samanaikaisesti sekä portaalissa että hyvinvointialueen järjestelmässä. Muutos varmistaa tietojen oikeellisuuden ja estää

Uusi järjestelmäasiantuntija Polyconille
Sisko Hilska on aloittanut Polyconilla järjestelmäasiantuntijana. Hänen vastuullaan ovat erityisesti palvelusetelien ja ostopalveluiden asiakastukeen liittyvät tehtävät.
Huoltokatko – Serviceavbrott 17.9.2026
Portaalissa huoltokatko 17.9.2026 21:00 – 23:00. Serviceavbrott i portalen 17.9.2026 21:00 – 23:00.
