Uutiset

Essote hallinnoi myös ulkopuolisten maksajien apuvälineiden laskutuksen Effectorissa

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) on ryhtynyt hallinnoimaan Effectorissa ulkopuolisten maksajien apuvälineiden lainauksia, luovutuksia, työtilastoituja tunteja ja huoltoja. Tätä varten Effectoriin toteutettiin ajo, joka tuottaa laskutettavan aineiston vietäväksi Effector-Intime -myyntilaskutusliittymään. Ulkopuolisia maksajia ovat sairaanhoitopiirit, terveyskeskukset ja vakuutusyhtiöt ym. tahot, jotka on nimetty eri maksajiksi.

Tulevaisuudessa ulkopuolisten apuvälinepalveluiden asiakasmäärien oletetaan kasvavan muun muassa valinnanvapauden myötä. Laskutuksen piiriin haluttiin saattaa myös Suomessa asuvien ulkomaalaisten apuvälineet. Volyymien kasvaessa ulkopuolisten apuvälinepalveluiden sähköinen hallinnointi nähdään tärkeänä. Effector mahdollistaa järjestelmällisen prosessinhallinnan aina apuvälineen tilaamisesta sen lainaamiseen ja laskuttamiseen asti.

Laskutusprosesseihin kannattaa panostaa, ja sen talouspäällikkö Taru Saalastikin on huomannut: ”Laskutus toimii oikein hyvin, ja se maksoi itsensä takaisin jo ensimmäisellä laskutuskierroksella.”

Lisätietoja: 
Taru Saalasti, talouspäällikkö, Essote
p. 044 3519 662, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Saila Huhtala, palvelupäällikkö, Polycon Oy
p. 040 770 7859, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.