Uutiset

Pohjanmaalla valmistaudutaan henkilökohtaisen budjetin käyttöönottoon

Pohjanmaalla ollaan edetty henkilökohtaisen budjetin osalta käyttöönottovaiheeseen. Hyvässä vauhdissa olevaan hankkeeseen osallistuvat sosiaali- ja terveydenhuollon toimet Närpiöstä, Pietarsaaresta ja Vaasasta.

Henkilökohtainen budjetti määritellään asiakkaan palvelutarpeen perusteella, eikä sillä hankittavia palveluja ole ennalta tarkkaan määritelty. Kohderyhmänä hankkeissa toimivat muun muassa jatkuvaa ja laaja-alaista hoitoa sekä tukea tarvitsevat henkilöt, kuten ikääntyneet palvelujen monikäyttäjät ja omaishoidontuen asiakkaat. Julkisten sote-organisaatioiden, yksityisten palveluntuottajien ja järjestelmätoimittajien yhteisenä pyrkimyksenä on kasvattaa asiakkaan mahdollisuuksia valita itse palvelunsa sekä helpottaa heidän arkeaan.

Effector Palvelusetelit -järjestelmä mahdollistaa henkilökohtaisia budjetteja myöntävälle taholle sujuvan ja yksityiskohtaisen henkilökohtaisten budjettien määritelmien ja päätösten tuottamisen. Palse.fi -portaalimme on asiakkaiden ja yksityistenpalvelun tuottajien käyttämä helppokäyttöinen selainpohjainen tiedotus-, raportointi- ja laskutuskanava. Effector Palvelusetelit -järjestelmäratkaisu on pitkän linjan palvelusetelitoiminnan kehitystyön vuoksi hyvin soveltuva käyttöönotettavaksi henkilökohtaisen budjetin sähköisen hallinnan työvälineeksi.

Haluatko kuulla lisää Pohjanmaan kokeiluhankkeesta tai sitä tukevasta Effector Palvelusetelit -järjestelmäratkaisusta?
Lisätietoja aiheesta antavat:
Pirjo Wadén, projektipäällikkö, henkilökohtaisen budjetin kokeilu Pohjanmaalla / STM
p. 040 481 3243, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Niina Uolamo-Paakkonen, toimitusjohtaja, Polycon Oy
p. 040 519 3934, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.