Uutiset

Niina Uolamo-Paakkonen Polyconin toimitusjohtajaksi

Polycon on viimeisen kahden vuoden aikana kasvanut reippaalla vauhdilla. Tänä vuonna yrityksen liikevaihto on kasvanut noin 30 % ja henkilöstömäärä siinä ohessa kasvanut merkittävästi. Kasvu on tuonut mukanaan uusia tarpeita koskien yrityksen prosessien ja toimintamallien kehittämistä ja uudistamista — tarvitaan muutosjohtajuutta.

Tähän pohjaten Polyconin hallitus on kokouksessaan 22.12.2017 nimittänyt Niina Uolamo-Paakkosen Polycon Oy:n toimitusjohtajaksi. Niina alkaa hoitaa tehtävää 1.1.2018 lukien.

Niina on ollut Polyconin palveluksessa maaliskuusta 2014 lähtien ja toiminut viimeiset kolme vuotta Polyconin kehityskohtajana. Koulutukseltaan Niina on kauppatieteiden maisteri.

Polyconin nykyinen toimitusjohtaja Leif Esselström tulee reilun 16-vuotisen toimitusjohtajuutensa jälkeen jatkamaan Polyconin operatiivisessa toiminnassa kehitysjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Leifin keskeisiä vastuualueita tulevat jatkossakin olemaan uusien ja kehittyvien tietojärjestelmätuotteidemme toiminnallinen määrittely, suunnittelu ja myynti.

Uusia palvelusetelipalveluja palse.fi -portaaliin

Palse.fi -portaalissa on joulukuun aikana avattu haku useaan uuteen palvelusetelipalveluun:

  • Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri: Kuntouttavan työtoiminnan palveluseteliin uusi päätöstuote Työ- ja toimintakyvyn selvittäminen
  • Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä: Vammaisten asumispalvelujen palveluseteli, Vammaisten päivähoidon palveluseteli sekä Ateriapalvelun palveluseteli
  • Hämeenlinnan kaupunki: Fysio-, Lymfa-, Puhe- ja Toimintaterapia sekä Jalkahoito
  • Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä: Mielenterveyskuntoutujien palveluasuminen

Palveluntuottajat voivat hakeutua mukaan palvelusetelitoimintaan täyttämällä palvelukohtaisesti toimintaa varten laaditun hakemuslomakkeen.

Sähköinen palveluseteli taipuu moneen

Effector Palvelusetelit -järjestelmän kautta on myönnetty sähköisiä palveluseteleitä vuodesta 2013 alkaen. Ensimmäiset sähköisen palvelusetelijärjestelmän palvelusetelit otettiin käyttöön Eksotessa vuonna 2013, kun Eksote aloitti omaishoidon sijaistoiminnan palveluseteleiden myöntämisen. Viimeisen neljän vuoden aikana sähköisten palveluseteleiden hallinta Effector Palvelusetelit -järjestelmän ja palse.fi -portaalin kautta on laajentunut merkittävästi.

Effector Palvelusetelit -järjestelmän ja palse.fi -portaalin kautta hallinnoitavien palveluseteleiden kirjo on laaja. Yksi huomattavimmista eroista eri palvelusetelipalvelujen välillä on se, myönnetäänkö palvelu kertaluontoisena vai säännöllisesti. Esimerkiksi toimenpiteet ja vastaanottokäynnit, lääkinnällisen kuntoutuksen terapiakerrat sekä apuvälineet, kuten peruukit, ovat kertaluontoisesti myönnettäviä palveluseteleitä. Säännöllisiä palvelusetelipalveluja puolestaan ovat esimerkiksi omaishoitajan vapaapäivän, säännöllisen kotihoidon sekä palveluasumisen palvelusetelit. Näissä palveluissa sähköinen palvelusetelijärjestelmä huolehtii siitä, että asiakkaalle myöntyy automaattisesti lisää käytettävissä olevaa aikaa tai arvoa.

Toisen eron palvelusetelipalvelujen välille muodostaa palvelusetelin luonne eli se, myönnetäänkö palveluseteli kappaleina, aikana vai euromääräisenä. Kappaleina myönnetään esimerkiksi lääkäri- ja terapiakäynnit sekä apuvälineet. Ajan eli tuntien myöntämistä puolestaan hyödynnetään henkilökohtaisen avun palvelusetelissä; asiakas saa käyttää myönnetyn tuntimäärän milloin tahansa, vaikka tuottajan hinta vaihtelee eri viikonpäivien ja vuorokaudenaikojen välillä. Euroina myönnetään esimerkiksi omaishoitajan vapaapäivän palveluseteli, jolloin asiakas voi itse tarpeidensa mukaan hankkia palvelusetelillä tunti-, käynti- vai vuorokausihintaisia palveluja.

Palvelusetelin luonne vaikuttaa siihen, onko palveluseteli kaikille asiakkaille tasasuuruinen vai voidaanko myönnetty arvo määritellä asiakaskohtaisesti. Kertaluonteiset palvelusetelit ovat aina kaikille asiakkaille tasasuuruisia. Myönnettäessä aikaa tai euroja, voidaan myönnetty määrä määritellä asiakaskohtaisesti. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi henkilökohtaisen avun ja säännöllisen kotihoidon palveluseteleissä, sillä asiakkaiden henkilökohtaiset tarpeet vaihtelevat suuresti.

Sähköisen palvelusetelijärjestelmän joustavuus mahdollistaa palvelusetelin käyttämisen myös totutusta poikkeavissa palveluissa. Eksote aloitti syyskuussa kuntouttavan työtoiminnan palveluseteleiden myöntämisen. Kuntouttava työtoiminta ei ole palvelusetelipalveluna kaikista yleisimpiä, mutta prosessin kulun kannalta palvelu sopii hyvin toteutettavaksi palvelusetelinä. Tärkeimpänä ominaisuutena kuntouttavan työtoiminnan palvelusetelissä on se, että asiakkaalle ei saa tulla palvelusta maksettavaa omavastuuosuutta. Kuntouttavan työtoiminnan palvelusetelipalvelulle asetettiin tuottajan tarjoamalle hinnalle hintakatto, mikä tarkoittaa, että tuottajan palvelun maksimihinta on palvelusetelin arvon suuruinen.

Palveluseteli taipuu moneen erityyppiseen palveluun. Sähköisen palvelusetelin prosessimäärittelyiden joustavuuden avulla palveluseteliä on mahdollista hyödyntää monissa erityyppisissä palveluissa. Palvelusetelin mahdollisuuksia kannattaakin pohtia ennakkoluulottomasti eri palveluiden osalta.

Porin Perusturvakeskus laajentaa sähköisen palvelusetelin käyttöä hammashuoltoon

Porin Perusturvakeskus on avannut palveluntuottajahaun Särkyajan jatkohoidon tai lohkeaman paikkauksen palveluseteliin. Päätös palvelusetelin myöntämisestä särkyajan jatkohoitoon tehdään suun terveydenhuollon hammaslääkärin toimesta asiakkaan särkykäynnin yhteydessä. Hammaslääkäri tai suuhygienisti voi arvioida palvelusetelin tarpeen lohkeamissa myös puhelimitse.

Palvelusetelin käyttökohteiksi on määritelty särkyajan jatkohoito, joka sisältää hampaan juurihoidon sekä sen paikkauksen, lohkeaman paikkaus ja hampaan poisto. Asiakkaalle myönnetään yksilöllisen tarpeen mukaan jokin ennalta määritellyistä palvelupaketeista. Esimerkiksi juurenhoitopaketin arvo vaihtelee sen mukaan, onko kyse yksi- vai kaksikanavaisen hampaan juurihoidosta ja monenko pinnan täyte pakettiin sisältyy. 

Tarkemmat palvelua koskevat sisältövaatimukset sekä palvelupakettien sisällöt ja arvot on määritelty Porin Perusturvakeskuksen laatimassa suun terveydenhuollon palvelusetelin sääntökirjassa sekä hakemuslomakkeessa, joihin pääsee tutustumaan palse.fi -portaalissa.

Kysely palse.fi -portaalin palveluseteli- ja ostopalveluiden tuottajille

Toteutimme syyskuussa 2017 palse.fi -portaalia käyttäville palveluseteli- ja ostopalveluiden tuottajille kyselyn, jonka tarkoituksena oli kartoittaa heidän kokemuksiaan palse.fi -portaalin käytöstä sekä kerätä palautetta oman tuotekehitystyömme tueksi. Tuottajakyselyyn vastasi yhteensä 441 palse.fi -portaalia käyttävää yksityistä palveluntuottajaa.

Vastaava kysely toteutettiin edellisen kerran helmikuussa 2016, minkä jälkeen palse.fi -portaalin käyttö on laajentunut vahvasti. Tällä hetkellä portaalin kautta hallinnoitavista palveluista oman kokonaisuutensa muodostavat palveluasumisen palvelusetelit ja maksusitoumukset, joiden erityistarpeita on pyritty viime kuukausien kehitystyössä huomioimaan.

Toisin kuin muiden palveluiden osalta, palveluasumisen palveluntuottajat raportoivat kuukausittain portaalin kautta asukkaidensa poissaolojaksot. Portaali laskee palveluntuottajalle maksettavan korvauksen sekä asiakkaan omavastuuosuuden/asiakasmaksun määrän automaattisesti taustalle määriteltyjen korvaussääntöjen, tuottajan hinnaston ja asiakasmaksutietojen perusteella. Kuukausittain laskutettava summa vaihtelee asiakkaan poissaolojen mukaan. Muiden palveluiden osalta palvelutapahtumat raportoidaan heti niiden toteuduttua ja päätöksen kattama osuus käynnistä tai apuvälineestä on vakio.

Suurin osa palveluasumisen palveluntuottajista piti kuukausiraportin täyttämistä yksinkertaisena ja helppona ja koki kuukausiraportin helpottaneen ja nopeuttaneen palveluasumisen palveluseteli- ja maksusitoumusasiakkaiden keskeytysten raportointia.

Jokainen tuottajakyselyssä annettu palaute ja kommentti portaalin kehitykseen liittyen on luettu läpi. Kyselyn vastausten avulla pystyimme keräämään ja kartoittamaan kehitysideoita ja -toiveita, joita pystymme hyödyntämään kehitystyömme tukena.

Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alue laajentaa sähköisten palveluseteleiden käyttöä

Raision ja Ruskon yhteystoiminta-alueen sosiaali- ja terveyskeskus aloittaa lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelin myöntämisen. Lapsiperheiden kotipalvelun palveluntuottajahaku aukesi jo kesän alussa 15.6. ja on ollut auki siitä lähtien. Palveluseteleiden myöntö aloitetaan 1.10.

Palvelusetelin avulla pyritään tukemaan arjen sujumista ja vanhempien jaksamista. Palvelusetelipalvelulla on tarkoitus tarjota asiakkaille lyhytaikaista lastenhoitoapua sekä välttämätöntä kodinhoitoapua. Palvelusetelin avulla pyritään vahvistamaan lapsiperheiden hyvinvointia ja ennaltaehkäisemään perhetilanteen vaikeutumista.

Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alue aloitti sähköisten palveluseteleiden myöntämisen jo keväällä. Huhtikuun alusta on myönnetty rintamaveteraanien avokuntoutuksen ja kotiin vietävien palveluiden palveluseteliä sekä kotihoidon tukipalveluiden palveluseteliä.

Lisätietoja:
Minna Lehtinen, palveluohjaaja, Raision kaupunki
p. 044 797 2394, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Paula Nieminen, palvelupäällikkö, Polycon Oy
p. 044 253 5530, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Effector entistä laajemmin käyttöön Lapin sairaanhoitopiirissä

Lapin sairaanhoitopiirissä toteutettiin tämän vuoden tammi-toukokuussa Effectorin käytön laajentamisen projekti. Sen tarkoituksena oli saattaa Effector-tietojärjestelmä käyttöön kaikissa Lapin terveyskeskuksissa, joissa se ei vielä ennestään ollut käytössä. Projektin myötä Effector on nyt käytössä myös Kemijärven, Kittilän, Pellon, Posion, Sodankylän ja Utsjoen terveyskeskuksissa. Kaikissa näissä terveyskeskuksissa otettiin käyttöön ainakin joidenkin päätöslajien osalta myös sähköinen allekirjoitus, jonka myötä apuvälineiden ja kuntoutuksen päätökset hyväksytään toimikorttivarmennuksella.

Effectorin (ent. KuntoApu) käyttöönotto alkoi Lapissa asteittain jo vuosituhannen vaihteessa, kun keskussairaalan pari toimintayksikköä ja Kolpeneen palvelukeskus (erityishuoltopiiri) aloittivat sen käytön. Neljä vuotta myöhemmin mukaan tulivat silloisten Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen maalaiskunnan terveyskeskukset. Vuonna 2006 Lapissa toteutettiin puolivuotinen apuvälineprojekti, jonka myötä Lapin muut kuin yllä mainitut terveyskeskukset ottivat Effectorin käyttöönsä.

Tämän kevään projektista ja järjestelmän käyttöönottoon liittyvistä tehtävistä vastasivat Katja Niva ja Outi Liukkonen Lapin keskussairaalasta. Projektin aikana laajennettiin lisäksi sähköisen allekirjoituksen käyttöä keskussairaalan sisällä; aiemmin sähköinen allekirjoitus oli käytössä vain kuntoutuspoliklinikalla, mutta nyt useimmilla keskussairaalan erikoisaloilla. Myös Inarin terveyskeskus aloitti sähköisen allekirjoituksen viime keväänä.

Lapissa saatiin siis paljon aikaan lyhyessä ajassa!

Lisätietoja:
Outi Liukkonen, osastonsihteeri, Lapin sairaanhoitopiiri
p. 040 549 7267, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Marianne Hakkarainen, palvelupäällikkö, Polycon Oy
p. 050 428 3030, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sairaanhoidon ostopalveluprosessin kehittäminen Itä-Savon sairaanhoitopiirissä

Itä-Savon sairaanhoitopiiri otti helmikuussa 2017 käyttöönsä Effector Ostopalvelut -järjestelmän. Taustalla oli tarve virtaviivaistaa ostopalveluprosessia ja vähentää kustannuksia automatisoimalla aikaa vievät manuaaliset työvaiheet. Erityisesti kaivattiin helpotusta osto- ja kuntalaskutukseen.

Prosessin ytimessä on sairaanhoidon maksusitoumusten luominen Effectoriin. Ne toimivat laskun perusteena helpottaen laskun asiatarkastajan työtä. Suurivolyymisiin ostolaskuihin luotiin laskun tulkkaukset, jolloin laskurivit luotuvat automaattisesti laskun liitteen tiedoista sovittujen sääntöjen mukaisesti.

Effectorista rakennettiin liittymä Intimeen Ostopalveluiden kuntalaskutusta varten. Effectorissa luodaan myyntitilaus liitteineen, joka laskutetaan ja tiliöidään Intimen kautta.

Kokonaisprosessin sujuvoittamiseksi toteutettiin myös Effector-Exreport -integraatio, jotta johdolle saadaan suoraan ajantasainen raporttitieto päätöksenteon tueksi heidän valmiiksi tuntemassaan muodossa. Effectorista saatavaa raporttitietoa hyödynnetään kokonaisuuden hallinnassa ja mm. vuosittain tehtävässä kalliin hoidon tasauksessa.

Sosterin Soili Pekkinen kertoo:
"Itä-Savon sairaanhoitopiirissä olemme tyytyväisiä Effector Ostopalvelut -osion toiminnallisuuteen, koska laskujen tulkkaus on vähentänyt manuaalista työtä huomattavasti, eikä tietoja viedä enää kahteen järjestelmään. Laskujen asiatarkastus ja hyväksyntä on helpottunut Effector-maksusitoumuksen käyttöönoton myötä. Lisäksi kuntalaskutuksen lähdetiedot ovat nyt helposti saatavissa ja raportointi on reaaliaikaista."

Lisätietoja:
Soili Pekkinen, tietojärjestelmäsuunnittelija, Tukipalvelut/Tietohallinto, Sosteri
p. 044 417 3530, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Saila Huhtala, palvelupäällikkö, Polycon Oy
p. 040 770 7859, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sähköisen allekirjoituksen ja iPostin hyödyntäminen Vaasan sairaanhoitopiirissä

Vaasan sairaanhoitopiiri hyödyntää päätöksentekoprosessissa kahta toistaan täydentävää toiminnallisuutta: sähköistä allekirjoitusta sekä päätösten automaattista postitusta iPostin kautta. Yhdessä käytettynä toiminnallisuudet mahdollistavat sairaanhoitopiirille täysin paperittoman päätösten hyväksynnän ja käsittelyn.

Sähköinen allekirjoitus on käyttäjän kannalta nopeaa ja helppoa, eikä allekirjoitus ole väärennettävissä. Järjestelmään jää luotettava merkintä asiakirjan allekirjoittajasta ja allekirjoituksen ajankohdasta. Luotettavuutta lisää se, että sähköisesti allekirjoitettu päätös muuttuu tietyiltä perustiedoiltaan lukituksi.

Effector tuottaa sähköisesti allekirjoitetusta päätöksestä PDF-muotoisen aineiston, joka lähetetään iPost-palveluun. Kullekin päätöstyypille voidaan rakentaa oma päätöspaketti eli määritellä, mitkä liitedokumentit päätöksen mukana lähetetään ja se, lähetetäänkö paketti asiakkaalle ja/vai tuottajalle.

VSHP:n kokemusten mukaan:

  • Sähköinen allekirjoitus säästä aikaa, kun paperiversiota ei tarvitse lähettää allekirjoitettavaksi. Aiemmin ongelmia aiheutti se, että osa sihteereistä istuu eri rakennuksessa kuin allekirjoittajat ja lisäksi osa allekirjoittajista on vain osapäiväisesti paikalla. Sähköisen allekirjoituksen myötä sijaisten ei myöskään tarvitse loma-aikoina muistaa tai tietää onko lähetettäviä tai allekirjoitettavia päätöksiä.
  • iPost tuo suuren avun, kun koko kirjepaketti lähtee kerralla, eikä liitteitä tarvitse tulostella ja postittaa erikseen. Automaattinen postitus säästää aikaa ja selkiyttää sihteerien työtä.
  • Kokonaisuudessaan päätöksentekoprosessi on sujuvampi ja nopeampi; päätös on potilaalla nopeammin käytettävissä.

Kumpikin toiminnallisuus voidaan ottaa käyttöön vaiheittain toimipiste- ja päätöslajikohtaisesti. VSHP:ssa toiminnallisuudet ovat tällä hetkellä käytössä keskussairaalassa ja käyttökohteita ovat palvelusetelit sekä henkilökohtaisten apuvälineiden, kuntoutuksen ja sairaanhoidon maksusitoumukset.

Lisätietoja:
Pirjo Pylkkä, Vaasan sairaanhoitopiiri
p. 06 213 2413, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 
Niina Uolamo-Paakkonen, kehitysjohtaja, Polycon Oy
p. 040 519 3934, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

HUS:n kokemuksia laskimokirurgian sähköisistä palveluseteleistä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on hallinnoinut laskimokirurgian palveluseteliprosessia sähköisesti Effector Palvelusetelit -järjestelmän kautta nyt vuoden. Aiemmin HUS myönsi laskimokirurgian palveluseteleitä potilastietojärjestelmänsä kautta.

Laskimokirurgiassa on käytössä kaksi eri palveluseteliä; Laskimovajaatoiminnan ensiarvio ja poliklininen tutkimus sekä Laskimovajaatoiminnan lämpökatetrihoito, jota myönnetään joko yhdelle tai kahdelle jalalle. Palveluntuottajia on mukana kolme ja palvelusetelin saaneen potilaan asema on varsin hyvä; potilaalle voidaan tarjota aikaa viikon sisällä. Ensimmäiset ensiarvion palvelusetelit myönnettiin 3.6.2016 ja tähän mennessä hyväksyttyjä palvelusetelipäätöksiä on 629 kappaletta. Hyväksyttyjä lämpökatetrihoidon palveluseteleitä puolestaan on 154 kappaletta. Niitä alettiin myöntää hieman myöhemmin, lokakuussa 2016.

Palveluseteliprosessi on HUS:n työntekijöiden kannalta mahdollisimman automatisoitu. Effectorin ja HUS:n potilastietojärjestelmän Uranuksen välille luotu integraatio mahdollistaa sen, että potilastietojärjestelmän palvelusetelijonoon asetetulle potilaalle luotuu automaattisesti palvelusetelipäätös Effectoriin. Vastaavasti jonosta poistetun potilaan palvelusetelipäätös muuttuu perutuksi. Enfon-integraatio puolestaan helpottaa päätösten postitusta; Effectorissa hyväksytyt palvelusetelipäätökset lähtevät automaattisen postituksen kautta potilaille tarvittavine liitedokumentteineen.

HUS:n sisäisessä palautekyselyssä varmistui, että käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä uuteen prosessiin:
"Mielestäni tämä sähköinen on nopeampi ja helpompikin. Vanhalla systeemillä eri aikana tehtäviä työvaiheita oli monta ja niiden hallinnoiminen vei resursseja."